Uusimmat kirjoitukset

fb_oranssi

Kiitos vierailustasi!

Käyntejä kotisivuilla:137640 kpl

Uusimmat kuvat

peppitiimi
img_20190726_111801

#PinkWheels

Lauantai 26.4.2014 klo 8:03

kgrhqjjgeswzjrmobp5r6lpcq60_35.jpg

 

On kunnia olla mukana Baba Lybeckin organisoimassa #PinkWheels kampanjassa, missä tempaistaan isommalla porukalla rintasyövän ehkäisemisen ja SPR:n kantasolurekisterin puolesta.

Tästä lähtien uin, juoksen ja pyöräilen asian puolesta ja erityisesti Elina Jouhkin ja muiden rintasyöpään sairastuneiden puolesta.

Pyöräilijä ja triathlonisti Elina Jouhki sairastui rintasyöpään 2012 kesällä. Parannuttuaan siitä, hän jatkoi menestyksekkäästi urheilemista ja tuli muun muassa toiseksi 20 kilometrin aika-ajon SM-kisoissa vielä samana vuonna.

Heinäkuussa 2013 hän sijoittui Ironman 70.3 Norway/Haugesund –kisassa yhdeksänneksi ja sai arvostetun ”Viking Spirit Awardin”, hienon viikinkimiekkareplikan. Lisäksi kisan järjestäjät lahjoittivat Elinan nimissä 10 000 NKR Suomen Roosa Nauhalle. Menestys Norjan kisassa toi Elinalle myös paikan Las Vegasissa pidettäviin Ironman 70.3 MM-kisoihin. Matka kuitenkin peruuntui, koska elokuussa 2013 Elina sairastui aggressiiviseen leukemiaan. Seuraavat lähes viisi kuukautta hän vietti sairaalassa. Lucian-päivänä 2013 Elinalle tehtiin kantasolusiirto ja alkuvuodesta 2014 kaikki näytti suhteellisen hyvältä. Viime torstaina 17.4.2014 Elina sai kuitenkin tietää, että leukemia on uusiutunut.

Elinan piti osallistua heinäkuussa 2014 Frankfurtin Ironman-kisaan. Tarkoitus oli tempaista isommalla porukalla vaaleanpunaisten pyöränrenkaiden avulla rintasyövän ehkäisemisen puolesta. Sairastumisen takia se ei nyt häneltä onnistunut. Mutta me muut voimme tehdä se hänen puolestaan.

Minä osallistun kesällä mm. Vantaa ja Joroisten triathlon -tapahtumiin ja omistan kisat rintasyövän ehkäisemiselle ja Elinalle.

Elinan motto kiteyttää hienosti:

life-may-not-be-a.jpg

Kuntoillaan/urheillaan rintasyövän ehkäisemisen ja Elinan puolesta nyt, kun hän ei itse sitä voi tehdä!

Avainsanat: rintasyöpä, kantasolurekisteri, pinkwheels, triathlon