Syksyn tuulahdus uudesta!

Posted on Kategoria: Yleinen

Erityisesti syksyn kynnyksellä monella tulee tarve uudistua, minullakin. Tässä hetkessä on voimakas uuden kynnyksellä tunnelma. Uusi lukukausi alkaa!

Olen koko ikäni liikkunut paljon ja harrastan eri lajeja vuodenaikoja mukaillen. Kesällä mm. uin, pyöräilen, juoksen ja heiluttelen kahvakuulaa, talvella myös hiihdän ja siirryn salille kolistelemaan rautaa. Harjoituspäiväkirjaani merkintöjä tulee lähes päivittäin. Vuonna 2021 liikuin 448 kertaa yhteensä n. 500 tuntia. 

Uiminen on vuosien varrella siirtynyt altaasta avovesiin ja triathloniin ja swimruniin. Samoin juoksu on siirtynyt kaduilta poluille ja metsään. Sama asia, mutta laji saa ihan uuden näkökulman ja kokemuksen. Liikunta ei ole vaan liikuntaa, missä mm. sydän kehittyy, aineenvaihdunta paranee, luusto voimistuu tai juoksunopeus paranee. Lisäksi liikkumisen aikana monet umpisolmut ovat avautuneet, ajatus kirkastunut tai tien päälle on jäänyt kiukku ja harmistus. Pidemmän liikuntasuorituksen aikana ehtii käydä läpi koko elämän tunneskaalan.

Tänä kesänä uutena juttuna juoksin Kuusamo Nutsin 36km, neljä tunturia ylös ja alas, metsäpoluilla ja pitkin pitkospuita.  Ihan eri laji kuin tietä pitkin juokseminen. Minä koen sen huomattavasti mielekkäämpänä kuin maantiejuoksun. Luonto, rauha ja maisemat tuovat mukavan ulottovuuden.  Ehkä ensi kesänä uudelleen, nälkää jäi.  Tässä lisätietoa tapahtumasta  https://nuts.fi

Kävin myös uimassa Kuusamon Oulankajoessa 12km alamäkiuintia, mikä sekin oli jotain uutta minulle, vaikka avovesissä uinkin paljon. Tästä tapahtumasta jäi huikea olo. Keskellä kauneinta erämaata, kirkkaassa vedessä ja virta oli aika mukava apu uinnissa. Sen voi päätellä jo ajastakin, kun keskimäärin ui 4km tunnisssa.  Ensi kesällä voisin mennä vielä tuplasti pidemmälle matkalle.  Tässä lisätietoa tapahtumasta  https://www.alamakiuinti.fi.

Kummastakin tapahtumasta jää pitkäksi aikaa muisteltavaa ja inspiraatiota liikkumiseen. On mahtava huomata, että jaksaa tehdä erilaisia asioita. Sen takia päivästä toiseen lähden liikkumaan.

Nyt mietin mitä ensi vuoden aikana!  Nyt syksyllä keskityn  enemmän lihaskuntoharjoitteluun,  testaan mihin 55vuotias taipuu. Ja taipuuhan se, lihas ja voima kyllä kasvaa vielä 80vuotiaallakin, joten eihän tässä ole mitään hätää sen puolesta. Iän myötä kyllä lihasvoima hupenee vauhdikkaammin, samoin nopeus ja ketteryys. Päivittelen kuulumisiani mitä sillä saralla tapahtuu.

Jos sinä mietit liikunnan aloittamista tai lisäämistä tai jossain tietyssä lajissa kehittymistä (esim. uinti, juoksu, triathlon tai lihaskuntoharjoittelu), niin minä voin auttaa sinua eri tavoin kuten  henkilökohtaisen ohjelman tekemisessä ja ohjaamisessa.  Ole yhteydessä! Syksyn kalenteri täyttyy vauhdilla ja muutama asiakas vielä mahtuu mukaan.  Kanssani voi treenata esim. Lauttasaaressa ulkona ja muutamalla kuntosalilla (Tiptop ja theGym).  Uima-asiakkaiden kanssa olen mm. Matinkylässä, Leppävaarassa tai Lauttasaaren hallilla.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *