💠Minulla on mahtavia asiakkaita ja tässä yksi heistä. Carita the Karkki the Priimadonna!
💠Karkki on yksi pitkäaikaisimmista treenaajista Priimadonnissa. Karkilla on laaja kokemus ja näkemys elämästä! Elämäntyyli on aktiivinen liikunnan lisäksi ja hän on kyllä melkoinen esikuva monelle. 76 vuotiaana, molemmat lonkat operoituna, kahvakuulat lentää ja heiluu!
💥Kysyin Karkilta, että mikä häntä liikuttaa?
Vastaus: Olen aina harrastanut liikuntaa jossain määrin, mutta ruuhkavuodet ja vaativa työ veivät aikanaan veronsa. Koska olen helposti innostuvaa sorttia, olen kokeillut kaikkea judosta vatsatanssiin. Huomasin jo varhain, että tärkeintä on lyödä lukkoon mitä harrastaa ja minä päivänä. Jos lukujärjestystä ei ole, niin homma helposti lipsuu. Hyvä seura eli kivat ja innostavat kaverit lisäävät treenien vetovoimaa. Töissä ollessani huomasin selkeästi, että liikunta oli mielelle vähintään yhtä tärkeä kuin keholle.
💥Kysyin muuttuiko asiat eläkkeelle jäädessä?
Vastaus: Eläkkeelle jäätyäni havahduin siihen, miten tärkeätä lihastreeni on iän karttuessa. En ole koskaan viihtynyt itsekseni kuntosalilla. Siksi ilahduin, kun löysin kahvakuularyhmän, jossa olen ollut jo 8 vuotta. Koronan myötä siirryimme ulkoilmatreeneihin ympärivuotisesti, joten raitis ilma tulee kaupanpäällisenä.
💥Kysyin onko kalenterissa muita liikuntamerkintöjä viikolle?
Vastaus: Viikko-ohjelmaani kuuluu lisäksi pari pilatestuntia sekä ratsastusta maneesissa ja maastossa. Harrastan myös joogaa.
💥Kysyin mitä liikunta tarkoittaa sinulle?
Vastaus: Liikunnan ansiosta olen pystynyt jatkamaan ratsastusta, vaikka molempiin lonkkiini on vaihdettu tekonivelet. Hyvä lihaskunto nopeutti kuntoutumista leikkauksen jälkeen. Liike on totisesti lääke!
💠Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?
💠Resonoiko?
#priimadonnat #terveysliikunta #ulkoliikunta #hyvinvointi #liisantalli